Matkailu elpyy kovaa vauhtia – etenkin Kapkaupungin alueella.
Matkailu on Etelä-Afrikan kansantalouden yksi kivijaloista. Bruttokansantuotteen näkökulmasta se on isompi kuin kaivosteollisuus, joka kuitenkin on yli 150 vuoden ajan ollut aivan keskeinen varallisuuden lähde maalle.
Kun korona iski, niin erityisen kovaa se iski juuri matkailualalle, olihan maan rajat lähes puoli vuotta täysin suljettuna. Välittömästi n. 3 miljoonaa ihmistä menetti työpaikkansa. Vuoden 2023 loppupuoliskolla alkoi sitten alan jopa yllättävän nopea nousu aallonpohjasta.
Vuonna 2021 tullin läpi maahan saapui hieman vajaa 11 miljoonaa matkailijaa. Vielä ei olla näissä samoissa luvuissa mutta viime sesonki eli marraskuusta 2023 huhtikuuhun 2024 oli jo ennätyksellisen vilkas. Erityisesti Western Cape läänissä kasvu oli kovaa. Viime joulu- ja tammikuussa tehtiin Kapkaupungin lentokentällä useita kaikkien aikojen maahantuloennätyspäiviä. Ja tämä näkyi myös hotelleissa, ravintoloissa, golfkentillä ja kaikkialla matkailijoiden suosimissa kohteissa.
Alan paikalliset toimijat ovat kertoneet, että jo nyt monet makailijat ovat tehneet varauksia tulevalle kesälle ja lomakaudelle. Koronan patoama kysyntä tulee varmasti vaikuttamaan vielä pitkään. Eli jos olet suunnittelemassa matkaa Etelä-Afrikkaan lähimmän vuoden aikana, niin kannattaa olla liikkeellä pikapuoliin.
Korona iski todella kovaa koko maan talouteen. Eikä se ole ainoa talousongelma. Joitakin merkkejä paremmasta on toki havaittavissa. Noin 10 %:n tasolla liikkunut inflaatio on viime aikoina vakiintunut n. 5 %:n tasolle. Mutta taloutta edelleen riivaa korruptio ja kyvyttömyys uudistaa talouden rakenteita. Uudet ideat ja innovaatiot loistavat poissaolollaan. Virallinen työttömyysprosentti on tällä hetkellä 35%. Ikäluokassa 18 -34 vuotta se on yli 50 %.
Maassa käydään myös merkittävät parlamenttivaalit toukokuun lopussa. Maata vuodesta 1994 yksinkertaisella enemmistöllä hallinnut ANC on suurella todennäköisyydellä menettämässä tämän enemmistön. Poliittinen kenttähän on hyvin fragmentoitunut. Sitä kuvaa se, että vaalissa ehdokkaita on asettanut yli 300 puoluetta. Yli 10 %:n kannatuksen pääsee tällä hetkellä vain kolme puoluetta.
Maalla on todennäköisesti edessä aivan uusi vaihe, jossa enemmistöhallituksen muodostaminen vaatii koalitiohallituksen muodostamista. Siitä maalla ei ole mitään kokemusta. Pitäisiköhän Suomen lähettää maahan konsultteja kertomaan mitä koalitiohallitus käytännössä tarkoittaa.
Matkailijan näkökulmasta talouden ongelmat eivät käytännössä näy mitenkään. Maan valuutta reagoi näköjään aina välittömästi talouden ongelmiin. Eli inflaatio ja muut hinnannousut kompensoituvat aina valuuttakurssien kautta. Etelä-Afrikka on edelleen ”eurolaiselle” erittäin edullinen maa. Ja ilmeisesti matkailuun liittyvien palveluiden taso on vaikeuksien kautta edelleen parantunut. Ja kaikki täällä käyneet tietäävät mitä hyvä palvelu käytännössä tarkoittaa.