Huh hellettä!!
Kun Mr. Warthog syyskuun lopussa palasi Tansanian kautta asemapaikalleen Kapmaahan vastassa oli melkoinen yllätys. Sesongin ensimmäinen golfkierros oli lokakuun alkupäivinä Paarl Boschenmeerin kentällä ja meinasi tulla noutaja. Itse asiassa tulikin. Kolmannentoista reiän jälkeen soitin proshoppiin ja pyysin noutajaa. Klubitalolle päästyäni tarkistin lämpömittarin – lämpötila todellakin oli +44,7 astetta. Ja tämä ei ole normaalia.
Paikallisilta kuulin että nämä poikkeukselliset sääilmiöt olivat alkaneet jo talvella eli kesä-heinäkuussa. Talvisateet olivat jääneet todella pieniksi. Vesivarastojen eli patoaltaiden olisi syyskuussa pitänyt olla täynnä mutta nyt ne olivatkin vain vähän yli puolillaan. Sama kuivuus on toistunut joka puolella maata. Kevätsateet pohjoisessa olivat jääneet joko kokonaan tulematta tai myöhästyneet jopa kuukausia. Tämä kaikki on vaikuttanut ennen kaikkea maatalouteen.
Maatalouden ongelmista yksi esimerkki; Maissin vuotuinen sato on normaalioloissa n. 11 miljoonaa tonnia josta kotimaan kulutukseen menee n. yhdeksän miljoonaa tonnia. Nyt sato on jäämässä n. viiteen miljoonaan tonniin eli alle puoleen normaalista. Sillä tulee olemaan isot vaikutukset varsinkin mustan, köyhän väestön elämään koska heille maissi on olennainen osa päivittäistä ruokavaliota, vähän samoin kuin peruna suomalaisille. Tilanne pakottaa tuontiin ja hinnat tulevat taatusti nousemaan. Kuivuus on vaikuttanut myös lihantuotantoon. Laidunmaiden kuivuttua sarvipäät ovat päätyneet nahkurin orsille.
Kuivuudella on ollut myös vaikutus viinintuotantoon. Olen kysellyt tuottajilta miltä tilanne näyttää. Yleisin arvio on että määrällisesti voidaan jäädä sopa useita miljoonia hehtolitroja normaalista sadosta. Keskimäärinhän tuotanto on n. 10 miljoonaan hehtolitraa vuodessa. Toisaalta yleinen arvio on että laadullisesti kaudesta on tulossa erinomainen. Korjaus aloitettiin jopa kolme viikkoa etuajassa ja tätä kirjoittaessani (16.2.2016) kaikki rypäleet on jo poimittu. Vuoden kuluttua näemme mitä tapahtui laadulle, määrille ja hinnoille.
Sääilmiöitä on täällä tilastoitu pitkään ja nyt on kerrottu että keskilämmöltään viime vuosi oli lämpimin 29 vuoteen ja kuivin vuosi 104 vuoteen. Matkailijat ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä lämpimiin säihin. Kapin alueella oli pitkä yli kahden kuukauden jakso jolloin koko ajan liikuttiin 30 asteen kieppeillä, pääasiassa yläpuolella. Tänään oli ensimmäinen päivä tänä vuonna kun lämpötila laski alle 25 asteen. Mr. Warthog myhäilee.