Tiistaina 14.4.2015, puoli seitsemän aikaan illalla, astuimme isäni kanssa lennolle joka veisi meidät Istanbulin kautta Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan. Matka kesti välilaskuineen noin kahdeksantoista tuntia. Tapani mukaan nukahdin koneessa ensimmäisen elokuvan puolivälissä. Matka ei tuntunut pitkältä. Seuraavana päivänä lounasaikaan nousimme koneesta Kapkaupungin kansainvälisellä lentokentällä.

Keräsimme matkatavaramme ja löysimme saapuvien lentojen aulasta hyvän ystävämme Pauli Niemi-Jaskarin,  Paten. Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta Afrikan mantereella, yhden päivän Tangiersin pikavisiittiä lukuun ottamatta.

Pauli vei meidät kotiinsa Somerset Westiin. Kuuntelin automatkalla hänen kokonaisvaltaista, ensimmäistä tietopakettiaan maan historiasta ja nykytilasta. Sekä erilaisista mahdollisuuksista, joita meillä olisi parin viikon reissumme aikana tehdä ja nähdä. Unohduin hetkittäin tutkimaan ohikiitäviä maisemia; viinipensaita, vuoria, merta, townshippiä ja Kapkaupungin keskustan kajoa.

Tajusin viimein, että ennakkokäsitykseni ja tietämykseni maasta oli hyvin suppea.

Lähtiessämme - kun ajattelin Etelä-Afrikkaa - mieleeni tulivat ensimmäiseksi eksoottiset eläimet, summittainen käsitys apartheid-hallinnosta ja sen kaatumisesta, Nelson Mandela sekä mökkireissuille vietävät etelä-afrikkalaiset valkoviinit pahvisessa laatikossa. Tiesin toki, että maan luonnon on oltava upea ja kiinnostava, mutta tarkasti en osannut sitä eteeni kuvitella. Minua jännitti väestön jakautuminen, olisiko pohjoismaalaisen turistin liikkuminen maassa rajoitettua, näkisinkö oikeasti sitä, mitä maa moninaisuudessaan edustaa?

Huhtikuun puolessa välissä on Etelä-Afrikassa alkusyksy. Kukat kukkivat edelleen ja puut ovat vehreitä, hieman jo taittuivat ruskan sävyihin. Valo oli uskomattoman kaunis; kultainen ja hieman usvainen. Koimme mitä kauniimpia auringonlaskuja: kerran nauttiessamme kuplivaa alkudrinkkiä Cavalli-ravintolan terassilla vuorien taakse laskeutuva aurinko värjäsi koko näkymän pastellisen vaaleanpunaiseksi. Hetki oli poikkeuksellisen kaunis, eikä sitä pystynyt vangitsemaan valokuvaan.

Muutamia yrityksiä silti:

Isäni ja Pate ovat ystäviä jo Kauppakorkeakoulun ajoilta. Ja minulla, nuorella kuvataiteilijalla, oli suuri ilo ja kunnia päästä mukaan tälle kahden viikon matkalle Kapkaupunkiin, jonka ohjelman Pate oli meille räätälöinyt. Ja matka olikin todellinen mittatilausluomus. Päivittäin saimme valita erilaisista kiinnostavista vaihtoehdoista, mitä tekisimme. Matkanjärjestäjä myös ymmärsi sanattomasti ja hienovaraisesti matkaajien tunnelmien ja energiatasojen erilaiset nyanssit.

Koskaan ei tuntunut, että kiirehtisimme minnekään tai myöskään ettemme kokisi tai näkisi tarpeeksi. Kaikki oli toisin sanoen täydellisessä balanssissa, illallispaikoista päivän retkikohteisiin.

Koen, että kyky aistia tällaisia asioita, esimerkiksi toisen esteettisiä mieltymyksiä vaikkapa liittyen ruokailupaikkoihin tai ostoskohteisiin, on hyvin harvinainen ja ainutlaatuinen. Arvostan suuresti tätä tajua Warthog Toursin matkanjärjestäjissä.

Lomallamme eräs painotus oli Kapkaupungin läheiset viinitilat. Liikuimme ketterästi Paten kyydissä Stellenboschin ja FRanschhoekin ympäristön tilojen välillä. Erityisesti mieleeni jäi Delheimin viinitila, jolta intouduimme myös tilaamaan kotiin asti valikoiman tasting’in perusteella suosikeiksi nousseita viinejä. Itse ihastuin Delheimin kesäiseen ja keveään roséhen sekä Etelä-Afrikan erikoisuuteen, Pinot noir- ja Hermitage rypäleestä jalostettuun raikkaaseen Pinotage punaviiniin. Molemmat minä ja isäni olemme verrattain aloittelijoita viinituntemuksessa. Oli todella hauskaa ja kiehtovaa tutustua alueen viineihin myös oppimismielessä. Ja tosiaan, kuten aikaisemmin mainitsin, useilta tiloilta on mahdollista tilata viinejä Suomeen kotiovelle kuljetettuina. Pienen perehtymisen jälkeen on ollut ilo antaa ystäville ja sukulaisille tuliaisiksi paikallisia tuotteita, joista on itse pystynyt kertomaan ja joiden syntylähteillä on myös käynyt.

Tilojen ympärillä olevat tarinat ja miljööt olivat myös uskomattomia. Muutamilla viinitiloilla oli myös näytteillä nykytaidetta, esim. Delairin ja Grand Provencen tiloilla.

Vierailumme aikana oli maan pääkaupungin Pretorian ja Johannesburgin alueella kxenofobisia levottomuuksia. Tämä ei näkynyt tai tuntunut Kapakaupungin arjessa millään tavoin. Seurasimme kuitenkin tapahtumia tiiviisti uutisten välityksellä, kuten seurasimme myös maan sekä lähivaltioiden muita tapahtumia. Kaiken tämän kautta opin valtavasti. Eikä ollut kysymystä maan historiasta tai nykyisyydestä, johon ystävämme Pate ei olisi osannut vastata tai ottanut selvää. Tämä avasi maan todellisuutta käänteentekevällä tavalla, sekä teki myös meidät osallisiksi tapahtumista, sen kautta että niiden seuraaminen sekä niistä kiinnostuminen tuntui päivänselvältä. Tämä tiedonjano ei ole hellittänyt Suomessakaan, ja muistankin Paulin eräänä iltana sanoneen jotenkin näin: “On ollut onnistunut matka tai vierailu maassa, jos matkan jälkeenkin on vielä kiinnostunut seuraamaan maan tapahtumia kotoa käsin”.

Ajattelen kokemustamme Etelä-Afrikassa päivittäin, suunnittelen jo seuraavaa mahdollisuutta vierailla siellä, ja säännöllisesti tarkistan maan uutiset. Jännitykseni maan moninaisuuden näkemiseen ja aistimiseen hälveni: sen kuin katsoo ja kuuntelee sekä yrittää ymmärtää kaiken sen tiedon ja kokemuksen kautta, minkä maa tarjoaa.