Etelä-Afrikan matkaa suunnitellessaan huomaa pian, ettei tuota maata koskevaa tietoa ole turhan paljon Suomessa saatavilla – esim. Akateemisen laajasta matkailuhyllystä ei löytynyt riviäkään. No, oli kiinnostavaa lähteä liikkeelle ns. puhtaalta pöydältä, päässä vain sekavaa Afrikka-infoa Hesarin Sami Sillanpään raporteista Sugar Man -dokumentin kautta Hemingwayn kirjoihin.

Nyt muutama päivä reissun jälkeen tuntuu siltä, että ainakin joitakin tosiasioita jäi mieleen, täyttämään siellä vallinnutta Etelä-Afrikka -tyhjötä. Tällaisia:

Fakta numero yksi jysähti voimalla kestomuistiin, marraskuun sää vaihtelee rajusti! Krugerin safareille lähdettiin avojeepillä aamulla klo 4. Lämpötila noin 10 C. Päälleen sai pukea kaiken mitä matkalaukusta löytyi, eikä sekään riittänyt. Muutaman päivän kuluttua golfkierros Cape Townin liepeillä taas sujui leppoisassa säässä (28 C) niin mukavasti, että juominen unohtui. Tuloksena oli helvetillinen dehydraatio ja mahalaukun monivaiheinen tyhjennys yläkautta. Toipuminen kesti yhden päivän, ts. Pöytävuori ja Robben Island jäivät käymättä. Mutta Siperia opetti: lähtöpäivän viimeinen kierros 40 asteen paahteessa meni helposti keskivauhdilla ½ pulloa vettä per väylä.

Fakta numero kaksi. Miten tänne on osunutkin noin ystävällisiä ihmisiä? Yrmy suomalainen aivan häkeltyi. Asiakaspalvelun tason vielä ymmärtäisi, mutta että ne tavallisetkin ihmiset. Kun rohkeni kysyä vastaan tulleelta vanhalta rouvalta lähintä pankkiautomaattia, tämä antoi iloisesti suuntimat ja samalla katsauksen alueen parhaista nähtävyyksistä. Hyvä ettei tullut oppaaksi! Päivien mittaan alkoi ihmetellä, miksei kanssakäyminen voisi olla tällaista kotimaassakin. Olisi paljon helpompi kestää tätä surkeaa talvea.

Fakta numero kolme. Eikö täällä ole keksitty spraypurkkeja? Kadut ja kujat Cape Townin keskustasta Pöytävuoren rinteille ja etäämmäs viinialueelle asti olivat kuin siivouspartion jäljiltä. Puhtaita muureja ja seiniä joka paikassa, ei töhryjä missään. Vieraan hämmennystä korosti roskien, tölkkien ja tupakantumppien totaalinen poissaolo. Miten ne tämän tekevät? Ja mistä löytyy tuo into istutusten ja nurmikkojen hoitoon?

Fakta numero neljä. Maan 53 miljoonasta asukkaasta 80 % on mustia. Turisti näkee ja kohtaa heitä päivittäin (ystävällinen ohje: ei mielellään pimeillä kujilla yöaikaan), tämän tajuaa mutta ei osaa ottaa siihen kantaa. Mitä pitäisi tehdä maanosan rikkaimmassa maassa, jossa pieni vähemmistö elää mukavasti kuten myös poliittinen musta eliitti mustine mersuineen?  Näkymä jättimäiseltä Ämmässuon kaatopaikalta näyttävään townshipiin vetää vieraan vakavaksi – siellä elää kuulemma kaksi miljoonaa mustaa. Jos tuo ei ole aikapommi, niin mikä sitten? Ja minne hävisi Mandelan perintö?

Fakta numero viisi. Tiedossa oli, että Etelä-Afrikassa tehdään viiniä, todisteitahan löytyy jo lähimmästä Alkosta. Mutta miten upeita viinitilat ovatkaan! Turisti, joka on kierrellyt viinialueilla Kaliforniaa ja Uutta Seelantia myöten, yllättyy nähdessään, miten hulppeita rakennuksia ja istutuksia täkäläiset timantti-, kulta- ym. magnaatit ovat sivuharrastuksenaan rakentaneet. Kauniita, huolella hoidettuja tiluksia, joissa mielellään maistelee paikallisia tuotteita. Ne ovat erinomaisia, etenkin valkoviinit. Voipa joku pullo lipsahtaa mukaankin.

Yksi maan vanhimmista ja hienoimmista on Vergelegenin viinitila, jossa Nelson Mandelakin isännöi mm. kuningatar Elizabethin ja Bill Clintonin valtiovierailuja. Sitten yhtäkkiä – paluu faktaan nro 4. Tilan historiavitriinejä katsellessa osui silmiin piirroksia 1700-luvun karmeista parakeista, joihin sullotut orjat muokkasivat aikoinaan tämänkin tilan pellot. Ne heidän jälkeläisistään, jotka vietiin Amerikkaan, saattoivat lopulta päätyä parempiin oloihin.

Fakta numero kuusi. On tämä uskomattoman kaunis maa. Krugerin karuissa maisemissa voi kuvitella Hemingwaynkin viihtyneen. Sen kuivista pusikoista ja pienistä metsiköistä ei maallikko erota norsua pienempiä eläimiä, kun taas alan mies jeepin ratissa ilmoittaa tuon tuostakin omista havainnostaan. Opas/kuski oli muuten parrastaan huolimatta aivan epä-hemingwayläinen: hän arvosti Big Fiven sijasta small fivea eli äärettömän harvinaisia pikkuelikoita, kuten kohdalle osunutta kämmenen kokoista minikilpikonnaa.

Etelämpänä maisemaa raamittavat komeat vuoret – eivät Alppien tapaan massiivisena vuoristona vaan vuorimuodostelmina, jotka vaihtuvat välillä vehreiksi laaksoiksi. Näkymät vaihtuvat niin tiuhaan, ettei Suomen yksitoikkoiseen maantiemaisemaan turtunut vieras väsy koskaan niitä katselemaan. Avaruuttakin löytyy: taustalla välkkyvät tuolloin tällöin Intian ja Atlantin valtameret.

Kotona oli odottamassa pari lehtileikettä, jotka tuttavat olivat leikanneet matkan aikana talteen meitä varten. Toisessa jutussa Sami Sillanpää kertoi Johannesburgissa vallinneesta kuivuudesta. Se tiedettiin nyt itsekin. Nimittäin paikalliset olivat Krugerissa innoissaan sateesta, joka saapui samaan aikaan meidän kanssamme – se oli kuulemma ensimmäinen kuukausiin. Toinenkin Sillanpään juttu kosketteli tuttua aihetta, eteläafrikkalaisten äärimmäisyyksiin vietyä kohteliaisuutta. Sitä samaa, josta edellä oli puhetta.

PS: Edellä kuvattuun reissuun sisältyi 4 päivää Krugeria, 4 päivää Kapkaupunkia ja 4 päivää Stellenboschia. Resepti oli Warthog Toursin laatima ja maistui meille erinomaisesti.